Tietoa meistä

Kaupunkimme on juuri niin hyvä kuin siitä itse teemme. Lahti on ennen kaikkea sen ihmiset. Sukupolvesta toiseen Lahti syntyy aina uudelleen, mutta hyvät asiat pitää säilyttää. Kuten se, että lahtelaiset liikunta- ja urheiluseurat ovat keskeinen osa kaupungin identiteettiä ja niiden pitäisi olla mahdollisimman monen lapsen ja nuoren kasvun tiellä mahdollisuuksia.
Yhteisöllisyys ja toisista välittäminen tekevät kaupungistamme paremman, ja siinä liikunnalla on suuri rooli. Eri elämänvaiheissa tarvitsemme tai voimme antaa eri asioita. Se, joka on joskus Lahdelta ja lahtelaiselta urheiluharrastamiselta jotain saanut, ymmärtää sitä arvostaa. 
Sukupolvien välinen ketju on arvokkainta, mitä meillä on. Vaalitaan perinteitä ja luodaan uutta. Pidetään heikommassa tilanteessa olevista huolta.  
Tämän päivän lapset ja nuoret ovat tulevia lahtelaisuuden tekijöitä. Heidän tulevaisuutensa määrittää Lahden suunnan. 
Me Paybackissa tiedämme tämän, sillä me olemme entisiä lahtelaisia lapsia ja nuoria. Olemme saaneet tukea ja välittämistä matkallamme kohti aikuisuutta. Nyt haluamme laittaa hyvän kiertämään ja mahdollistaa lahtelaisille vähävaraisten perheiden lapsille ja nuorille liikuntaharrastuksia.  
Tervetuloa mukaan!

paybacklahti

Tavoitteenamme on tukea taloudellisesti vuosittain kymmeniä tuen hakijoita, jotta lapset ja nuoret voivat toteuttaa omia unelmiaan.

Tuen saaja voi olla liikuntaa tai urheilua rekisteröidyssä yhdistyksessä harrastava lapsi, nuori (alle 16-vuotias), joukkue tai ryhmä lajista riippumatta. 

Myöntämämme kertaluonteinen tuki maksetaan ainoastaan rekisteröidyn yhdistyksen virallista laskua vastaan. Tuen saaja voi olla liikuntaa tai urheilua rekisteröidyssä yhdistyksessä harrastava lapsi, nuori (alle 16-vuotias), joukkue tai ryhmä lajista riippumatta. Käsittelemme ainoastaan kirjalliset, vaadituilla tiedoilla lähetetyt hakemukset.

Ota yhteyttä

Yhteystiedot